Verkkomainonta romahti Ruotsissa – Onko verkkomainonta vain ohimenevä ilmiö? Yleinen

”Verkkomainonta romahti Ruotsissa loppuvuonna” Näin MarMai uutisoi tänään (13.2.) Samalla kuitenkin ilmoitetaan, että hakumainonta kuitenkin kasvoi. Eikö se ole verkkomainontaa?

Ruotsia on pidetty useasti edelläkävijänä teknologian hyödyntämisessä ja käyttöönotossa sekä erinomaisina markkinoijina. Pitääkö tästä siis huolestua? Olenko esimerkiksi itse pelannut pelimerkkini tulevaisuutta varten jo nyt palaavan öljylautan varaan?

Tuskin sentään. Verkko ja digitaalisuus ovat täällä ollakseen, eivät ne mihinkään poistu. Ruotsin barometrissa verkkomainonnalla tarkoitetaan todennäköisesti verkosta ostettua mainostilaa. Kuka sitä ostaisi, kun ilmaistakin on tarjolla? Ehkäpä ruotsalaiset markkinoijat ovat jo etupäässä tajunneet, että Internetissä ei päde samat markkinoinnin lait, mihin on totuttu massamarkkinoinnin kanssa. Ihmisiä ei voi enää vain keskeyttää ja pakottamaan altistumaan omalle mainokselleen. Internetissä ihmiset voivat vapaasti päättää, missä surffaavat ja kuinka kauan. He ovatkin koko ajan yhden klikkauksen päästä sivulta poistumiselta, jos sivun sisältö ei kiinnosta. Tai sitten he voivatkin jättää täysin bannerimainoksen huomioimisen.

Tärkeämmäksi onkin muodostunut sisältö, jota yritys tarjoaa kuluttajille. Jos sisältö on relevanttia ja mielenkiintoista kuluttajalle, niin kuluttaja voi katsoa sen vapaaehtoisesti, eikä häntä tarvitse siihen pakottaa ja samalla maksaa tästä pakottamisesta suuria summia.
Yritykset ovatkin siirtyneet enemmän sisällöntuottajiksi, kuin vain mainostilan ostajiksi. Miten tämä sitten näyttäytyy mainosbarometreissa? Juurikin Ruotsissa osoitetulla tavalla, eli tilastot näyttävät, että verkkomainonta olisi laskenut ja mahdollisesti samalla myös verkko olisi menettänyt asemaansa. Vaikka tosiasiassa verkosta onkin muodostunut entistä tärkeämpi kanava yrityksille.

Sen sijaan, että ostamasi mainostilat haukkaavat ison osan markkinointibudjetistasi, sinun kannattaakin keskittyä tuottamaan laadukasta sisältöä Internetiin. Jos ostat mainostiloja, niin muista, että relevanttius on erittäin tärkeää. Tämä on myös pääsyy, miksi Googlen AdWords on osoittautunut monelle yritykselle tehokkaaksi markkinointimuodoksi. Tämä on nähtävissä, myös Ruotsissa, jossa hakumainonta on jatkanut kasvuaan.

Edit.
@Kinmo muistuttikin minua twitterissä, että Aftonbladet teki samaan aikan ensimmäisenä lehtenä enemmän rahaa verkossa, kuin printissä.

Mikä tekee Aftonbladetista sitten poikkeuksen?  Uutisessa ei kylläkään erotella, että onko mainostulot kasvaneet vielä q4 aikana, mutta tuskin ne paljoa ovat voineet romahtaakkaan.

Comments

  1. Henri Kiiski Says: marraskuu 2, 2013 at 1:16 pm

    Verkkomainonnan mahdollisuudet

    Olen kanssasi samaa mieltä verkkomarkkinoinnin tulevaisuudesta. Internetin käyttäjien määrä kasvaa jatkuvasti ja mainokset tavoittavat yhä useampia ihmisiä. Verkkomainonta on kuitenkin vielä kehittyvä markkinoinnin osa-alue, jolla on suuri potentiaali. Kuten totesit, itse mainonta ei ole katoamassa mihinkään vaan se muuttaa muotoaan. Kun miettii, millaista verkkomainonta oli vielä esimerkiksi viisi vuotta sitten, huomaa, miten paljon mainonta on kehittynyt lyhyessä ajassa. On mielenkiintoista seurata, mihin suuntaan mainonta kehittyy lähivuosina.

    Ilmainen ja maksullinen mainostaminen

    Toit esille yritysten tavan hyödyntää ilmaisia mainostiloja. Olen itsekin kiinnittänyt ilmiöön huomiota esimerkiksi YouTubessa, jossa monella yrityksellä on oma, ilmainen kanava, josta kuka tahansa voi nähdä yrityksen mainoksia. Mielestäni tämä on mielekkäämpää kuin esimerkiksi videoiden alussa esiintyvät, pakolliset mainokset, jotka itsekin yleensä katkaisen heti kun mahdollista. Toisaalta yritykset ostavat edelleen mainostilaa myös maksullisista palveluista, kuten Facebookista. Mainosten määrä on kasvanut tasaisesti, ja myös Facebookin mainonnasta saaman tuoton kasvu kielii siitä, että yritykset panostavat edelleen myös maksullisiin mainoksiin.

    Laatua määrän sijaan

    Lopuksi kehotat yrityksiä kiinnittämään verkkomainonnassa huomiota määrän sijaan laatuun. Näin asian kuuluisi olla. Valitettavasti verkossa törmää edelleen aivan liian usein "tusinamainoksiin", joita esiintyy eri sivustoilla usein, mutta jotka eivät saa juuri ketään innostumaan. Onneksi tällaiset mainokset ovat pikkuhiljaa väistymässä laadukkaampien ja kiinnostavampien tieltä. On ollut myös ilo huomata, että mainoksissa otetaan nykyisin myös entistä paremmin huomioon eri kohderyhmät, eivätkä mainokset ole pelkästään kaikkia ikäryhmiä miellyttäviä "kompromissiratkaisuja."

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *