Yleinen
Markkinointialan ihmisten keskuudessa käydään Suomessa jatkuvasti jeesustelua, että miten markkinointia ei arvosteta Suomessa tarpeeksi ja miten hyviä osaajiakaan ei löydy täältä tarpeeksi. Keskustelun yhteydessä vertaamme itseämme useasti rakkaimpaamme kilpakumppaniin, eli Ruotsiin. Missä kaikki vaikuttaa olevan niin loisteliasta ja täydellistä, onhan heillä sentään Ikea, H&M ja vaikka mitä muita.Olisiko meidän Suomalaisten jo aika katsoa itseämme peiliin ja miettiä miksi emme tee kunnolla mitään tämän hyväksi, pysymme vain valittelun tasolla ja korkeintaan voimme asettaa, jonkun työryhmän miettimään asiaa.
Hyvänä esimerkkinä ja vitsinä toimii Suomen brändityöryhmä ja erityisesti heidän aikaansaannokset. He ovat jopa huomanneet, että olemme liian kiinnostuneita siitä, mitä muut meistä sanovat emmekä usko itseemme tarpeeksi. Wau! Tämähän olikin täysin uutta tietoa meille kaikille…
Markkinointi on hyvin erilainen tieteenala, kuin muut ja osaltaan sen vuoksi myös paljon vaikeampi. Se ei tarjoa oikeita vastauksia mihinkään kysymyksiin, vaan se tarjoaa vain pohjan näille vastauksille. Tämän vuoksi markkinointia on myös vaikea opettaa, ja sen oppiminen tapahtuukin ehkä parhaiten itse käytännössä. Silti markkinointia opetetaan paljon ja sitä on syytäkin opettaa, tätä opetuksen tasoa tulisi vain parantaa ja monipuolistaa. Suomessa markkinoinnin opetus on lähes naurettavalla tasolla, kouluissa ja yliopistoissa kyllä opetetaan brändiä, sen rakentamista ja kaikkea siihen liittyvää jeesustelua. Esim. miten keltaisen värin ja koiranpennun liittämisellä brändiin, saadaan aikaiseksi positiivisia mielleyhtymiä. Tärkeää tämäkin (kai?), mutta valitettavan usein opetus jää myös tälle tasolle. Missä ovat CRM:n/tietokantojen hyväksikäytön, markkinoinnin analytiikan, sosiaalisen median ja Internetin opetus? Osaltaan nämä ovat tällä hetkellä eräänlaisia hype-aiheita, niistä puhutaan paljon tämän vuoksi, mutta yritykset myös oikeasti käyttävät näitä (etenkin ulkomailla).
Yliopistosta vastavalmistunut markkinoinnin opiskelija ei juuri tiedä mitään blogeista, facebookista, twitteristä ja tietokannoista mitään. Ainoastaan sen verran, mitä hän on itse vapaa-ajallaan ollut kiinnostunut aiheista, tai josain luennolla on nopeasti sivuttu aihetta.Silti ihmetellään vielä, miten Suomessa markkinointiosaaminen on niin alhaista. Näitä osa-alueita on vaikea opettaa ja ne myös muuttuvat jatkuvasti. Mutta tällä hetkellä on valloillaan näkemys, että näissä on myös markkinoinnin ja liiketoiminnan tulevaisuus, joten eikö edes jotain pohjatietoja näistä voitaisi opettaa?
Alhaalla on vielä listaa Suomen yliopistoissa järjestettävistä markkinoinnin kursseista. En ole listannut kaikkia markkinoinnin kursseja tuohon, osaltaan päällekkäisyyksien vuoksi, mutta tuosta saa hyvän kuvan missä liikutaan. Osat kurssinimet ja kurssikuvaukset, kyllä ovat lupaavia, mutta valitettavan useasti ne myös jäävät vain tälle tasolle. Lisäksi, joitain näitä kursseja vedetään muiden aineiden osalta, eikä markkinoinnin esim. tietojärjestelmätieteen tai yrittäjyyden. (Jyväskylän yliopiston kurssit/kuvaukset tekivät kyllä vahvan vaikutuksen)
• Markkinoinnin strateginen johtaminen
• Kuluttajakäyttäytyminen
• Palvelujen markkinointi
• Innovaatio- ja tuotejohtaminen
• Markkinointiviestintä
• Asiantuntijapalvelujen markkinointi
• Eettinen markkinointi
• Myynnin johtaminen
• Jakelun johtaminen
• Johdatus vähittäiskauppaan
• Verkkoliiketoiminta
• Strategic Brand Management
• Merkkituotejohtaminen
• Asiakassuhteiden johtaminen
• Kaupan sijainti ja toimintaympäristö
• Markkinastrategia ja kilpailuosaaminen
• International Marketing
• Markkinoinnin teoria
• Marketing Principles: Markets, Relationships and Networks
• High-Tech Marketing and Innovation Management
• Mainosviestin retoriikka
• Integrated Marketing Communications
• Strateginen merkkijohtaminen
• Markkinoinnin mittaaminen
• Asiakkuuden ymmärtäminen
• Markkinoinnin kauppapaikat
• Markkinointisuhteiden johtaminen
• Merkkimarkkinoinnin käytännöt
• Vientimarkkinointi
• Markkinoinnin kauppapaikat
• Teollinen markkinoint
i• Kuluttaja merkitysten maailmassa
• Tuotteistaminen,
• Customer Relationship Management
• Business to Business Relationships and Networks
• Elektronisen liiketoiminnan erikoisalueet
• Yrittäjämäinen markkinointi
• Hintapäätökset
• Tietoverkkoliiketoiminta
• Verkostojen teoria


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *